tarina.
Punaisena lankana itsetuntemuksen kasvu ja kohtaamisen taidot
Susanna Holmi - Ratkaiseva Dialogi Oy
Kipinä itsetuntemuksen kehittämiseen
Kuvittele tilanne, jossa työtehtäväsi ja olosuhteet ovat haastavampia kuin taitotasosi tai tuki, jota sinulla on työtehtävien hoitamiseksi. Oletko joskus kokenut niin? Minä olen. Kynttilähän siinä paloi molemmista päistä. Vuosikymmenen ajan tein töitä täysin vauhdin hurmassa minulle tarjottujen (toinen toistaan haastavampien ja mielenkiintoisempien) työtehtävien parissa. Lopulta kynttilästä ei ollut paljoa jäljellä ja minun oli aidosti kohdattava itseni. Ilman sitä kohtaamista tekisin asioita kuluttavalla tavalla ja jopa vääristä syistä, vaikka vilpitön halu vaikuttaa asioihin keikkuisi johtotähtenä tuossa tavattoman raskaassa kuormassa. Mutta sen sijaan, että jäljelle olisi jäänyt vain tuhkaa, tuhkasta nousi kipinä. Juuri itsensä kohtaaminen sekä sitä seurannut itsetuntemuksen kasvu johtivat minut uudelle uralle. Kouluttautuminen ja yrityksen perustaminen olivat sitä tarvittavaa bensiiniä, joka sai kipinäni liekkeihin. Tuo liekki palaa terveemmän työelämän sekä taitavan itsensä tuntevan johtajuuden puolesta.
Ammattilaisena olemme muutakin kuin saavuttamamme tittelit ja käymämme koulutukset
Esihenkilön tai projektijohtajan tittelit tarjosivat minulle haasteen, mutta tehtävissä saavuttamani voitot ja häviöt paljastivat sekä itsetuntemukseni vahvuudet että sokeat pisteeni. Auts. Ammattilaisena olemme myös aina ihminen titteleiden takana ja ihmisyytemme heijastelee työelämän kohtaamisissa. Ottaaksemme terveesti vastuuta itsestämme ja muista meidän on tärkeä olla sinut oman tarinamme kanssa. Itsetuntemus tuo meille ammattilaisena vakauden toimia tehtävässämme. Vakaus välittyy muille siinä, että meidän kehonkielemme ja sanamme ovat yhdenmukaiset. Jos mikroilmeemme puhuvat rauhattomuutta, on vaikea herättää luottamusta tai luoda ympärille psykologista turvallisuutta. Toisinaan joudumme kamppailemaan sisäisten arvoristiriitojen tai käsittelemättömien asioiden kanssa. Nämä näkymättömät kuormitustekijät valitettavasti käyttävät osan kaistastamme - kaventaen kapasiteettiamme olla läsnä tai käyttää osaamistamme täydessä laajuudessaan.
Terveessä työyhteisössä tulet rohkaistuksi, haastetuksi kasvamaan ja arvostetuksi omana itsenäsi
Arvostava työyhteisö on otollista, psykologisesti turvallista maaperää itsetuntemuksen kasvulle ja ammatilliselle kehittymiselle. Yksilöinä tarvitsemme kokemuksen, että meihin luotetaan. Tämä viestittää meille, että olemme itsessämme arvokkaita ja kyvykkäitä. Samaan aikaan meillä on tarve saada sekä vahvistavaa että korjaavaa palautetta. Palaute tarjoaa peilin, joka auttaa meitä hahmottamaan ääriviivamme. Ollessani johdettavana ja johtaessani muita olen oppinut kantapään kautta, että tarvitaan terve tasapaino luottamuksen ja tuen välillä. Mikäli tällainen tasapaino puuttuu, vaarana on joko ”pulaan jättäminen” tai toisena ääripäänä kaiken hapen huoneesta syövä mikromanegerointi.
Ratkaiseva Dialogi syntyi, jotta työelämässä olisi tilaa ja taitoa ymmärtää sekä itseään että muita
Yrityksen nimi on kannanotto aidosti kuuntelevan vuorovaikutuksen ja asioiden rohkean puheeksi ottamisen puolesta. Molempia tarvitaan sekä johtamiseen että aitoon yhteistyöhön muiden kanssa. Tämä on ollut totta läpi maailman historian, mutta vielä enemmän nyt työelämän megatrendien nostattamissa aallokoissa. Mitä enemmän ja nopeammin ympäristön olosuhteet muuttuvat, sitä enemmän tarvitsemme sekä sisäistä että tiimin keskinäistä vakautta navigoida työelämän pyörteissä haluttuun suuntaan.
Työtausta
-
Asiantuntijatyö
-
Esimiestehtävät
-
Projektijohtaminen
-
Vapaaehtoistyö
-
Vapaaehtoistyön
johtaminen ja kehittäminen
Lisäkoulutus
-
Metataitovalmentaja (Metataito Klinikka Oy)
-
Erätauko-dialogin kouluttajakoulutus (DialogiAkatemia)
-
Dialogisti (DialogiAkatemia)
-
Henkilöstöjohtamisen aineopintoja (JYU)
-
Kulttuuri hyvinvointipalvelujen voimavaraksi
(Metropolia)
Persoona
-
Jalat maassa
(konkreettisuus tärkeää!) -
Pää silti pilvissä
(visiointi lisää
merkittävästi happea!) -
Loputtoman kiinnostunut ihmisten tarinoista
-
Arvostaa aitoutta
Lempiasiat
-
Perhe ja ystävät
-
Hyvä ruoka
-
Rosoisen kauneuden bongaaminen luonnossa liikkuessa
-
Kulttuuri sen eri muodoissa
Palveluiden laadun takeena Suomen työnohjaajat ry
STOry-nimike kertoo, että Ratkaiseva Dialogi Oy:n työnohjaaja Susanna Holmi on kouluttautunut Suomen työnohjaajat ry:n koulutussuositusten mukaisesti ja sitoutuu työssään noudattamaan yhdistyksen eettisiä periaatteita.